17.2.2010

Toukokuussa Mikkeliin?

Elosen neuletapaamisessa oli puhetta tämän kevään reissuista. Lupasin selvitellä Aulimaijalta Villa Laurilasta, löytyisikö häneltä majoitusta toukokuun puolivälin viikonlopuksi. Vilja-aitta (kuvia) olisi vapaa silloin. Aika askeettiset olot max. kymmenelle hengelle, taatusti maalaiset, mutta siellä voisi keskittyä olennaiseen eli neulomiseen. Ja minun tekis tietysti mieli ottaa mukaan rukkikin ;) Saunaa voisi lämmittää silloin kun haluaa, aamukahvit saa keitettyä aitassa ja lähistöllä on ruokapaikka, josta voisimme tilata etukäteen ateriat, jos pelkkä grillimakkara kyllästyttää. Tilalla on jos jonkinlaisia eläimiä sekä kiva pieni tilapuoti. Lauantaina voisimme käydä Kenkäverossa, ehkä Raijan Aitassakin (avoinna tilauksesta), mutta Pirtin kehräämö ei valitettavasti ole lauantaisin auki.

Miltä kuulostaa? Jos kiinnostuit, niin alustavia ilmoittautumisia otetaan vastaan :) Jutellaan tästä lisää lauantain tapaamisessa.

Sunnuntai-iltana lisätty: Alustavasti kiinnostuneita on jo maksimimäärä eli kymmenen. Otetaan vielä muutama jonotuslistalle tarvittaessa, sillä peruuntumisia voi tulla. Majoitus varattu, säävarauksella. Tarkka ajankohta on 14.-16.5.2010 eli perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Tilallahan pääsee piipahtamaan omalla autolla päiväseltäänkin, jos ei mahdu/ehdi yöksi. Matkaa Jyväskylän keskustasta Villa Laurilaan on 130 km.

9 kommenttia:

  1. Onko Keski-Suomessa sytomyssykeräystä?

    VastaaPoista
  2. Ei ole ainakaan meiltä pyydetty sytomyssyjä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä ainakin minua kiinnostaisi. On tuo Mikkelin seutu sellaista, jossa en ole juuri koskaan käynyt. Ehkä siellä voisi tehdä luonoaiheisen retken myös... bongaamassa norppia ;)

    VastaaPoista
  4. Kalenterissa on muuten virhe tällä kuulla. Huhtikuussa on 30 päivää, eikä 31, niinkuin kalenteri väittää ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos korjauksesta, pikkumyy. Helmikuussa tais olla viikkojen numeroinnissa jotain vikaa myös.
    Mun syy, mitäs en oikolukenut kunnolla.

    VastaaPoista
  6. Onko reisusn aikatauluja jne. sovittu jossain tarkmmin??? t. Anna-Liisa

    VastaaPoista
  7. Anna-Liisa: Ei ole vielä sovittu. Jospa tällä viikolla saisin soiteltua ja kyseltyä käyntikohteista. Laitan sitten postituslistalle infoa.

    VastaaPoista
  8. Selvä. Mun kyytiin tosiaan mahtuu neljä.

    VastaaPoista
  9. Hee, So sorry I can't read your language. Part of my blog is written in Dutch but since you left your very nice comment I will defenitly start translating in English. So cool that you read it. If you ever come to amsterdam, please let me know.

    VastaaPoista